Kalevi Kallio-Mannila
Kalevi Kallio-Mannilasta piti tulla metsänhoitaja, mutta kohtalo päätti toisin. Heti ylioppilaslakin saatuaan 20-vuotias metsäteknikon ja kauppiaan poika sairastui vakavasti ja sairaalan toipilasvuoteella tulevaisuudensuunnitelmat saivat uuden suunnan. Lääkäri teki tyhjäksi aikeet metsänhoitajan urasta ja elämän rakkaus kolahti kohdalle, kun nuorukainen tapasi sairaanhoitaja Eeva-Annikki Kemppaisen. Parannuttuaan Kallio-Mannila noudatti lääkärin antamaa neuvoa ja haki opiskelemaan Helsingin Kauppakorkeaan.
Yhdyspankin leivissä
"Kyllähän se oli aika tiukka ohjelma", Kallio-Mannila muistelee opinahjoaan, josta valmistui vuonna 1955. Kauppaoppia ja -oikeutta opiskellut ekonomi halusi lähelle synnyinseutuaan Keuruuta, joten hän haki töitä Jyväskylän Yhdyspankista. Ura alkoi vuonna 1955 prokuristina - toimi pankinjohtajan läheisyydessä opetti Kallio-Mannilalle tärkeimmän pankkimaailmasta. Ja vaikka työnimikkeet vaihtuivat ajan myötä, pysyi työpaikka samana vuodesta toiseen.
Yrittäjyys on Kalevi Kallio-Mannilan sydäntä lähellä. Hän johti Yhdyspankin Keski-Suomen yritysosastoa ennen siirtymistään Jyväskylän alueen johtajaksi. 1960-luvulla suuryrityksiä suosittiin ja pienyrittäjillä oli vaikeaa. "Onneksi Jyväskylä on tänä päivänä paljon yrittäjäystävällisempi kuin aikoinaan", Kallio-Mannila huokaa ja mainitsee Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykesin hyvänä esimerkkinä.
Ekonomien rahastonhoitaja
"Minut tempaistiin mukaan", kuvailee Kallio-Mannila ekonomitoimintaan lähtemistään. Hän aloitti yhdistyksen rahastonhoitajana vuonna 1962 - samana vuonna, kun Ekonomikabinetti perustettiin. Yksi rahastonhoitajan tehtävistä oli jäsenmaksujen kerääminen. "Täytyi olla vähintään ekonomi, että oli niin mutkikkaan prosessin keksinyt", naurahtaa Kallio-Mannila. Niinä vuosina ekonomitoiminnassa oli hänen mukaansa kehittämisen varaa. Monet jäsenistä kuuluivat Nuorkauppakamariin, Rotareihin tai Lions-klubiin, mikä verotti yhdistyksen aktiivista toimintaa. Kallio-Mannila painottaakin, että kaikenikäisiä jäseniä tarvitaan, jotta ekonomitoiminta säilyttäisi elinvoimaisuutensa.
Ensimmäinen ja viimeinen työpaikka
Kallio-Mannila muistelee työvuosiensa olleen mukavia. Ihmisten kanssa oleminen oli mieluisaa ja työssä tarvitsikin hyvää ihmistuntemusta. Haastavinta oli yritysten luotontarpeiden arvioiminen. Jyväskylässä toimi tuolloin lukuisia pankkeja ja niiden kanssa elettiin sulassa sovussa. "Jokaiselle toivotettiin kohtuullista menestystä", Kallio-Mannila hymähtää. Pankit tekivät myös yhteistyötä ja muun muassa yhtenäistivät aukioloaikojaan.
Vuonna 1992 Kallio-Mannila jäi eläkkeelle ja ehti juuri nähdä laman vaikutukset. "Monta vaikeaa tilannetta koettiin", hän kertoo. Talouskriiseistä puhuttaessa Kallio-Mannila toteaa, että pankit ovat helppoja syntipukkeja, mutta ymmärtää ylilyöntejäkin tapahtuneen. "Asiakkaalle pitää aina selvittää edulliselta vaikuttavan ulkomaalaisen luoton riskit", hän muistuttaa. Monesti myös unohdetaan, että yhteiskunnan varojen käytön täytyy noudattaa samaa kuin yksityisten ihmisten: rahaa ei voi käyttää enemmän kuin sitä tulee.
Eläkevuodet
Pankkialalle "joutumisesta" 84-vuotias ekonomi on iloinen. Työ oli mielenkiintoista ja toi mukanaan ystäviä. Metsänhoitajaa ei Kallio-Mannilasta tullut, mutta hänen poikansa jatkoi suvun perinnettä kouluttautumalla metsänhoitajaksi. Eläkepäivillään Kallio-Mannila on päässyt nauttimaan luonnosta ja harventanut taimistoja. Hän oli myös 20 vuotta vaimonsa omaishoitaja. Kallio-Mannila liikkuu edelleen aktiivisesti: mökki sijaitsee lähellä Jyväskylää ja käveleminen pitää vetreänä. "Keskustassa asiointi on hyvää liikuntaa", Espanjan auringon alta vastikään palannut Kallio-Mannila jutustelee ja toivottaa Keski-Suomen ekonomeille oikein hyvää jatkoa.
Haastattelu: Kirsi-Marja Oinonen ja Anniina Sulku
Teksti ja kuva: Anniina Sulku